Päivittelyn suhteen on ollut nyt melkoisesti taukoa. Ensinnäkin vanha läppäri alkoi sammuilla itsekseen ylikuumenemisen takia ja sillä ei viitsinyt enää alkaa tehdä mitään monimutkaisempaa, kuten muokkaamaan kuvia, ettei mene työ hukkaan, kun kuitenkaan ei muista tallentaa. Ostettiinpa sitten uusi läppäri, joka alkoi viikon käytön jälkeen sammuilemaan itsekseen. Kone takuuhuoltoon ja kovalevy vaihtoon. Tämän korjauksen ansiosta hävisi photoshoppi, joka tähän oli jo ehditty asentaa ja jonka asennuslevy on Suomessa, joten nyt pitää kitkuttaa Vistan alkeellisilla välineillä. Kropattua saa, mutta kuvan koon uudelleenmäärittely onkin rasittavan hankalaa. Käy hermoon myös se, ettei kansioita selatessa saa tiedostoista esikatselukuvakkeita vaan nähdäkseen mikä kuva on kyseessä, pitää avata esikatselu uuteen ikkunaan. On se niiiiiiiin kätevää.

Eli kuvat ovat nyt jatkossa sitten sen värisiä kuin mitä ovat riippumatta siitä minkä värisiä itse käsityöt ovat. Ainakin toistaiseksi. Yritän viitsiä päivitellä uusia näkyville kuitenkin. Nyt oli ehtinyt kertyä sen verran päiviteltävää, että tuli kerralla etusivu uusiksi.