Kesällä laadin kolme ehdotusta Myllymuksujen bambukuosikisaan ja yksi suunnitelmistani pääsikin kolmen parhaan joukkoon. Eli periaatteessa jee...

 kissa_iso.jpg.
Mutta katsokaas tarkkaan. Suunnitelmassani ei yhdelläkään kissalla ollut minkäänlaisia silmiä. Mutta noillapa on. Kahdella keskellä otsaa ja yhdellä korvien välissä. Kuulemma valmistajalle käynyt moka, kun etanoille oli kaivattu silmiä, niin olivat pistäneet kissoillekin. Sama se kuka on syyllinen. Minun ei tasan yhtään tee mieli tilata itse suunnittelemaani kangasta. Ei, vaikka olisin saanut palan palkinnoksi. Ärsyttää ja ärsyttäisi niin suunnattomasti katsella noita maailman typerimpiä korvienväli- ja otsasilmiä, ettei tosikaan. Ja niin iso erä on tilattu, ettei tiedä yhtään sanoa, milloin tulee seuraava erä mahdollisesti silmättömänä. Ehdin jo iloita, että ihanaa, pääsen tekemään Jurille oikein kivan näköisiä yövaippoja ite suunnittelemallani kuosilla, mutta kakat. Noita idioottisilmiä kun luultavasti on vaikeampi saada myytyä kuin silmättömiä, joten saattaa mennä vaikka miten kauan ennenku siellä olis asianmukaisesti toteutettuja kankaita.

Prkl. Ens kilpailuun osallistun vain sellaisilla töillä, jotka on valmiiks jo mun mielestä rumia, ni niitä ei ainakaan voi kukaan pilata. Olen pettynyt, ärtynyt ja harmissani. Ärrinmurrin!